Q: MILLOIN KUVAUSAIKA KANNATTAA VARATA?
A: Kalenterini on yleensä täyteen buukattu pari kuukautta eteenpäin. Välttyäkseen pettymykseltä, vastasyntyneen kuvaus kannattaa varata jo odotusaikana, useampi kuukausi ennen laskettua aikaa. Viime hetken aikoja on hyvin harvoin tarjolla, mutta mikäli löysit minut vasta nyt niin kannattaa silti kokeilla ja laittaa viestiä. Kalenterini elää hieman vauvojen syntymätahdin mukaan ja joskus saatan pystyä ottamaan varauksen lyhyelläkin varoitusajalla. Tämän varaan ei kuitenkaan kannata laskea, sillä useimmiten seuraavat vapaat ajat menevät tosiaan parin kuukauden päähän.
Q: HALUAN VARATA AJAN VASTASYNTYNEEN KUVAUKSEEN. MILLE PÄIVÄLLE AIKA VARATAAN, KUN EN TIEDÄ MILLOIN VAUVA TARKALLEEN SYNTYY?
A: Merkkaan varauksen yhteydessä lasketun ajan kalenteriini, mutta kuvauspäivä sovitaan vasta sitten kun vauva on syntynyt, eli ei hätää vaikka vauva ei ihan lasketun ajan mukaisesti synnykään. Kuvaus sujuu yleensä parhaiten kun vauva on 5-14 päivän ikäinen – kuvaan vastasyntyneet kuitenkin aina alle 3 viikon ikäisenä. Mikäli vauva on syntynyt ennenaikaisena, kuvaus toteutetaan yleensä kun raskaus olisi ollut täysiaikainen eli rv 37+ ja kun sekä vauvan, että äidin vointi sen sallii.
haluan ikuistaa
tämän hetken,
jotta te vanhemmat
voitte keskittyä
kaikkein
tärkeimpään
Q: VASTASYNTYNEEN KUVAUS EI TÄLLÄ HETKELLÄ OLE MEILLE AJANKOHTAINEN, MUTTA HALUAISIN TULLA ODOTUSAJAN KUVAUKSEEN TAI TUODA LAPSENI 1-VUOTIS KUVAUKSEEN. ONNISTUUKO TÄMÄ?
A: Tarjoan kaikille vauvakuvauksen varanneille asiakkailleni mahdollisuuden myös odotusajankuvaukseen. Kiireisen kalenterin vuoksi, en valitettavasti pysty tarjoamaan tätä kuvausta tällä hetkellä laajemmin. Järjestän muutaman kerran vuodessa suositut minikuvauspäivät vanhemmille vauvoille ja taaperoille (noin 6kk-2v ikäiset) ja näihin ovat kaikki lämpimästi tervetulleita – niin vanhat kuin uudetkin asiakkaat! Ilmoitan näistä Facebook ja Instagram sivustoillani, joten mikäli et vielä seuraa niin kannattaa käydä klikkaamassa seuraa painiketta, ettei kuvausinfot mene ohi.
Q: MILLOIN JA MITEN KUVAUS MAKSETAAN?
A: Kuvausmaksu maksetaan kun kuvauksesta tehdään varaus ja olet täyttänyt varauslomakkeen – kuvausmaksu vahvistaa teille paikan kalenterissani. Kuvapaketin ja mahdollisten extratuotteiden maksu tapahtuu pari viikkoa kuvauksen jälkeen. Laskutus hoidetaan sähköpostitse. Kuvapaketeissa on mahdollisuus osamaksuun.
Q: SAAMMEKO KUVAT DIGITAALISINA TIEDOSTOINA VAI PAPERITULOSTEINA?
A: Kuvapaketit sisältävät kuvat digitiedostoina ja kuvien resoluutio on 300ppi. Asiakas voi siis teettää kuvista rajattomasti valokuvatuotteita omaan käyttöön. Minulta löytyy myös uniikki valikoima kuvaustyyliini sopivia korkealaatuisia valokuvatuotteita, kuten Fine Art printtejä, albumeita, puutauluja, kuvabokseja jne. Näistä on mallit nähtävillä studiolla.
Q: MISSÄ STUDIO SIJAITSEE?
A: Kotoisa studioni sijaitsee Lapinlahdenkadulla Helsingin Kampissa hyvien liikenneyhteyksien varrella. Aivan studion vierestä löytyy maksullisia 1. vyöhykkeen katuparkkipaikkoja, mutta muutaman minuutin kävelymatkan päässä on myös maksuttomia 2h parkkipaikkoja.
Q: TEETKÖ KUVAUKSIA HELSINGIN ULKOPUOLELLA?
A: Kaikki vastasyntyneen kuvaukset tapahtuvat Helsingissä studiossani.
Q: VOIKO YHDEN KUVAUKSEN AIKANA OTTAA SEKÄ STUDIO-, ETTÄ MILJÖÖKUVIA?
A: Kuvaan vastasyntyneet aina sisällä studion lämmössä.
Q: VOIKO VAUVAN KUVAUKSEN YHTEYDESSÄ OTTAA MUUTAMAN KUVAN MYÖS KOKO PERHEESTÄ?
A: Ehdottomasti! Kohti Pilviä tai Onnellinen Kettu -kuvapaketin ollessa kyseessä voimme kuvata vauvaa myös sisarusten ja koko perheen kanssa - koskettaahan tämä onnellinen tapahtuma koko perhettä. Pikku Tipunen -kuvapaketti keskittyy vain vauvan omiin kuviin. Vanhempien sisarusten omiin kuviin suosittelen varamaan LSP minikuvauksen, joista ilmoitan somekanavillani.
Q: VOIMMEKO TUODA MYÖS LEMMIKKIMME MUKAAN KUVAUKSEEN?
A: Niin ihania kuin nuo karvaiset perheenjäsenet ovatkin, niin vauvakuvausstudioon ei valitettavasti voi tuoda lemmikkejä allergia- ja hygienia syistä.
Q: MITÄ MINUN TULISI HARKITA VALOKUVAAJAA VALITTAESSA?
A: Mielestäni tärkeintä on valita kuvaaja, jonka kuvaustyyli ja työn laatu miellyttää sinua eniten. Valokuvaajaa valittaessa on hyvä tutustua kuvaajan galleriaan ja viimeisimpiin töihin – näin saat hyvän kuvan siitä millaisia kuvia on odotettavissa. Kuvaustyylini on melko ajaton ja viimeistelty, mausteena ripaus vintagea ja boho henkeä. Suosin maanläheisiä, murrettuja, kauniin pehmeitä sävyjä ja käytän studiolleni huolella valittua rekvisiittaa kohtuudella. Kuvaan vauvaa aina myös hyvin simppelillä tyylillä eli galleriasta takuulla löytyy myös todella ajattomia ja minimalistia kuvia, muiden kuvien ohella. Kuvan päähuomio on vauvassa ja siinä tunteessa. Voit lukea tarinani vauvojen parissa täältä.
Ikää alle 2 viikkoa ja nyt jo näin skarppi! 😮😍
Vaikka vastasyntyneet on pääosin melko uneliaita ja hereillä ollessakin katse helposti harhailee, niin kyllä niiden kanssa saa toisinaan myös katsekontaktin luotua kameran kanssa. Mä luulen että kun kamera on tollanen musta iso mötikkä niin vastasyntyneen silmien on helppo löytää ja kohdistaa katse siihen 🎥 Huomaan myös kun liikutan kameraa vauva yllä niin katse usein seuraa perässä.
Tästä pääseekin siihen, että kuvaukseen tullessa ei tarvitse stressata sitä jos vauva ei nukukaan 😳💤🤷🏼♀️ Mun kuvauksissa ne yleensä kyllä nukkuu, mutta välillä sattuu virkumpia tapauksia ja sehän ei ole mikään este kuvauksille. On totta, että joitain kuvia on vaikea toteuttaa hereillä olevan vauva kanssa, mutta kun kuvaukseen lähtee avoimin mielin ja edetään vauvan tahdissa niin LUPAAN että saadaan ihanat kuvat - hereillä tai nukkuen 🤗
Ja koska tykkään ihan tosi paljon myös kuvista joissa vauva on hereillä ja ilmehtii, niin ehdottomasti hyödynnän kuvauksessa aina sen hetken kun hän on hereillä❣️
Jotain herkkää.
Jotain ainutlaatuista.
Jotain suloista.
Jotain ensimmäistä kertaa.
Jotain turvallista.
Tervetuloa mun studiolle kokemaan mm. näitä fiiliksiä ❤️
#vauvakuvaus #vauvakuvaushelsinki #newbornkuvaus #newbornkuvaushelsinki #vastasyntynyt #vastasyntyneenkuvaus #vastasyntyneenvalokuvaus #vauvavalokuvaus #vauvakupla #vauva2024 #toukokuiset2024 #kesäkuiset2024 #heinäkuiset2024 #elokuiset2024 #odotus #odotusaika #raskaana
Miksi nää vastasyntyneet näyttää aina erityisen liikuttavalta isänsä sylissä? ❤️ Näissä on aina ihan toisenlainen herkkyys läsnä.
On aika upeeta päästä ikuistamaan näin korvaamattomia hetkiä - se on yks hujaus kun nää pienet ei enää mahdukaan isänsä kämmenille.
#vastasyntyneenkuvaus #vastasyntynyt #isätytär #vauva2024 #newbornkuvaus #newbornkuvaushelsinki #vauvakuvaus #vauvakuvaushelsinki #daddaughterlove #maaliskuiset2024 #huhtikuiset2024 #toukokuiset2024 #kesäkuiset2024 #vauvakuvaaja
Mulla ei tavallisesti oo mitään maanantaita vastaan - jotenkin se on arkipäivä siinä missä muutkin ja yleensä se tarkoittaa myös viikonlopun aikana syntyneiden ideoiden ajamista eteenpäin 💡➡️📝📅
Vältän viikonloppuisin työasioihin kajoamista - joskus saattaa joutua jonkin nopean asian hoitamaan, mutta muutoin oon nyt pitänyt kiinni siitä, että mun työpäivät on ma-pe. Tää sääntö (tai siitä kiinni pitäminen) ei syntynyt hetkessä - tähän moni yrittäjäkollega voi varmaan samaistua? 😁 Mutta kun se alkoi vihdoin toimimaan ja pidin siitä kiinni, niin huomasin miten paljon se vapautti mulla sitä ”pitäisi tehdä”, ”joku nyt odottaa”, ”mites ne sähköpostit” -ajattelua sillon kun en ollut töissä. Mulla on aika jolloin olen töissä ja aika jolloin on lupa olla vapaalla ja se helpottaa omaa ajatusta ihan tosi tosi paljon.
Poikkeus tähän meinaa tosin tulla silloin kun iskee se luova vaihe ja haluaisi päästä toteuttaa niitä ajatuksia heti, mutta oon nyt oppinut heti toteuttamisen sijaan kirjoittamaan ne vaan paperille ja jättämään sen viemisen eteenpäin siihen kun sen aika on 📝📔 Mä innostun niin helposti asioista täysillä ja sit kaikki muu jää, mut tää on nyt auttanut vähän siihen ajatusten ja tehtävien järjestämiseen. Toki työtä vielä on… 🙄😄
Mut hei, jos sä kaipaat tähän maanantaihin hieman jotain kevennystä, niin toivottavasti tää ihana pieni vauva vei hetkeks sun ajatukset jonnekin muualle ja sai ehkä sullekin hymyn 😍☺️
Bear set @heartstrings_by_susi
Apua mä oon niin pudonnu kärryiltä! 😰 Mitä tulee siis yrittäjän someen, tapaan postata ja tehdä. Tän muutaman vuoden ajan kun oon tehnyt näitä hommia kaiken muun sivussa, on täällä tapahtunu vaikka mitä.
Tänään eteen tuli esimerkiksi niinkin yksinkertanen juttu kuin julkaisujen rajaus 🥴😄 Vaakakuvia tulee yhä harvemmin vastaan kun instaa selaa ja se on tietysti helposti selitettävissä: IG:tä selataan pystysuunnassa ja kuvat, jotka on rajattu pystysuuntaisesti saattaa tulla feedistä paremmin esille📱
Mutta tää aiheuttaa silti mulle päänvaivaa, koska paljon omista kuvistani on kuvattu asiakkaiden seinälle tulevia tauluja, albumeja ja muita kuvatuotteita ajatellen. En voi kuvata ja rajata kuvia vain somea varten, vaan aina ensimmäisenä asiakkaitani ajatellen (tietysti asiakkaille lähtee kuvia sekä vaaka- että pystyrajauksilla). Ja kuvien rajausta voi toki muuttaa jälkeenpäin kun postaa tänne, mutta alkuperäiset rajaukset on kuitenkin tietoisia valintoja, koska rajaaminen ja kompositio ovat avainasemassa kun halutaan luoda visuaalisesti vaikuttavia kuvia. Huolellisesti valitut rajaukset ja tasapainoinen, luova kompositio voi tuoda kuvaan paljon enemmän mielenkiintoa.
Miten te kollegat ootte tän ratkaissu? Postaatteko mitä mieli tekee vai yritättekö miettiä sitä miten kuvan rajaus toimii feedissä, vaikka se ei olisi alkuperäisesti valittu rajaus kuvalle? Wääääh, auttakaa! 😩😂
Ja jos on vinkkaa jotain hyvää IG business 2024 opusta (for dummies) niin tänne päin kiitos! 🙋🏼♀️🙏🏻❣️